Linnoitusalue


Järämän linnoitusalue on alun perin saksalaisten rakentama ja se liittyi suurempaan kokonaisuuteen eli Pohjoisen Jäämeren alueen satamien suojaamiseen. Linnoitusalue on rakennettu suurimmalta osaltaan kallioon louhimalla. Varsinaisia taisteluja asemassa ei ole koskaan käyty.

Historia
Vuonna 1944,  silloinen saksalainen 20. Vuoristoarmeija sai uuden tehtävän, mikä merkitsi Petsamon alueen nikkelikaivoksen pitämistä. Tällöin rintama piti muualla kääntää etelään, josta Neuvostoliiton joukkojen arvioitiin pahimmin uhkaavan. Selustassa aloitettiin kahden mittavan puolustusaseman linnoittaminen.  Jäämeren suuntaan ryhdyttiin rakentamaan Vuotso-Tankavaaran tasalle ”Ivalo – Schutzstellung” –asemaa ja Enontekiölle, Suomen käsivarren kapeimpaan kohtaan asemaa, josta käytiin peitenimeä ”Sturmbock – Stellung”.

Elokuun alussa 1944 alkoivat työt Lätäsenojoen länsipuolella, tunturivyöhykkeen itäreunassa. Linnoittajat olivat saksalaisia rakentajapioneereja, saksalaisten Organisation Todt´in siviilirakentajia ja sotavankeja. Viimeksi mainitut lienevät olleet pääasiassa venäläisiä. Työvahvuus on mahdollisesti noussut jopa kolmeentuhanteen  mieheen.

Suomen tehtyä aselevon Neuvostoliiton kanssa ja poliittisen tilanteen muututtua, saksalaisten tarkkaan aikatauluun perustunut vetäytyminen muuttui nk. Lapin sodaksi. Tämä merkitsi toisen maailmansodan katkeraa loppua saksalaisille, suomalaisille ja erityisesti Lapin maakunnalle ja väestölle. Saksalainen, vahvennettu 7. Vuoristodivisioona (n. 12000 miestä) miehitti lähes valmiin Sturmbock –aseman lokakuun lopussa 1944. Suomalaiset joukot, jotka käsittivät vain kaksi vahvennettua varusmiespataljoonaa, pysähtyivät saksalaisten asemien etupuolelle Markkinan kylään. Ankaran talven tultua sotatoimet supistuivat partiokahakoinniksi.

20. Vuoristoarmeijan tehtävän muututtua vielä kerran saksalaiset jättivät hyvin linnoitetut asemansa Lätäsenon länsipuolella taisteluitta tammikuun alkupäivinä 1945. Tällöin muut saksalaiset joukot olivat jo luopuneet Petsamon alueesta ja marssineet Keski-Norjaan tai laivattu kotimaahan. Saksalaisten viimeinen puolustusasema Pohjoiskalotin alueella oli Lyngen-asema, jonka oikea sivusta nojasi Kilpisjärveen. Viimeiset saksalaiset joukot poistuivat maaperältämme huhtikuun lopulla 1945.


Entisöity aseman osa

Järämän linnoitusalueella on entisöity taistelu- , yhdys- ja ryömintähautaa yhteensä 1209 juoksumetriä. Taisteluhautoihin liittyviä erityyppisiä asepesäkkeitä on kunnostettu tai rakennettu uudelleen 10 kpl, mm. raskaan sekä kevyen konekiväärin ampumapesäkkeitä. Varsinaisista raskasasepesäkkeistä on entisöity raskaan panssaritorjuntatykin katettu pesäke ja kaksi todennäköistä raketinheittimen pesäkettä. Kokonaan uudelleen on rakennettu tähystys/tulenjohtopesäkkeitä.  

Korsuja on tehty yhteensä viisi kappaletta, kaksi aaltolevy (teräselementti) korsua ja kolme erityyppistä puukorsua. Pyrkimyksenä on ollut rekonstruoida kutakin alueella tavattavaa pesäke- ja korsutyyppiä vain yksi kappale. Näin ollen muut 11 alueella olevaa puukorsua ja aloitetut kuopat on jätetty vertailun vuoksi nykytilaansa.

Rekonstruktiopiirustuksia laadittaessa on käytetty rakennusarkeologian työtapoja, hankittu tietoja Saksan Liittotasavallan Bundesarchiv´ista ja Militärarsciv’sta, sekä saksalaisilta veteraanijärjestöiltä.
Järämän linnoitusalue on avoinna juhannuksesta syyskuun puoleen väliin.  Silloin alueella saa tarvittaessa mukaansa myös oppaan, joka voi lähemmin kertoa paikan historiasta.

Järämässä on kahvio sekä näyttelytilat, jossa on pysyvä näyttely ”Sota-aika Tunturi-Lapissa”.


Korsu
Kuva: Elina Vammavaara